Vaihtoehtoisia totuuksia?
23.01.2017 //Blogi //Opiskelu
Helena Sederholm
Kun tieteentekijät ottavat käsittelyyn taiteen, jotkut ovat innoissaan, mutta moni on myös varuillaan. Neurotieteilijät ovat pyrkineet aivojen kuvantamisen avulla mittaamaan taidekuvien synnyttämiä impulsseja ja osoittamaan missä kohdin esteettinen kokemus ja luovuus aivoissa sijaitsevat. Tätä tutkimussuuntausta kutsutaan neuroestetiikaksi.
Moni taiteentutkija suhtautuu neuroesteetikkojen tutkimustuloksiin kriittisesti. Neuroesteetikkojen mukaan ihmisillä on kyky nähdä kauneutta tietyissä muodoissa, väreissä ja liikkeissä sekä niiden liioitelmissa ja yhdistelmissä. Epäilemättä kuvia katsoessa ihmisen päässä lamppu syttyy tai alkaa kipinöidä, mutta ollaanko silloin todellakin taidekokemuksen äärellä.
Luin joulun aikaan filosofi ja kognitiotieteilijä Alva Noën kirjan Strange Tools – Art and Human Nature (2015). Noë kiteyttää kirjassaan selkeästi, mitä taiteen tutkijat ja jotkut taidekasvattajatkin ovat yrittäneet selittää: esteettinen kokemus ei vielä ole taidekokemus.
Kuvataide ei ole vain visuaalista, sitä mikä näkyy.
Taiteentutkijoiden mielestä neurotieteilijät eivät ole ymmärtäneet, ettei ’taide’ ole nähtävissä pelkistä kuvista, vaan edellyttää aina taustatietoa, kulttuurista sivistystä ja ymmärrystä kontekstista. Kuvataide ei ole vain visuaalista, sitä mikä näkyy. Itse asiassa taide hahmottaa meille sellaista mitä ei nähdä ja kertoo jotakin, mitä ei oitis ymmärrä. Noënkin mukaan taide antaa siten meille mahdollisuuden tulla tietoiseksi oman ajattelumme luonteesta (kuinka omaksumme asioita, millä tavoin tulkitsemme ja arvotamme). Tämän pitäisi olla olennaista taidekasvatuksessa.
Taidetta ei siis voi selittää datapisteillä aivokartan mielihyväalueella. Ylipäätään esteettinen tai taidekokemus ei ole vain reagointia kuviin, vaan aktiivista toimintaa ympäröivän maailman kanssa, kuten John Dewey jo aikoinaan totesi.
Sekä neuroesteetikot että taiteen tutkijat ovat varmaankin totuuden jäljillä. Mutta ovatko eri alojen tutkijat siis päätymässä vaihtoehtoisiin totuuksiin taiteesta?
Tämä kysymys on taustalla, kun olemme Taiteen laitoksella tekemässä tutkimusta yhdessä neurotieteilijöiden kanssa. Tutkimme erilaisten kuvien herättämiä kehollisia tuntemuksia. Äkkiseltään se näyttäisi olevan ristiriidassa Noën toteamuksen kanssa, että fyysiset tunteet ja emotionaalinen herkkyys ovat taiteen raakamateriaalia, sen lähtökohta, ei se, mitä taide tavoittelee.
Yhteisellä tutkimusprojektilla on nähdäkseni kuitenkin myös varsinaisia tuloksia laajempi merkitys. Nyt laitoksella käydään kiinnostavia monialaisia keskusteluja, joissa erilaiset näkökulmat kohtaavat ja törmäävät ja tanssivat ja – niin, ehkä tosiaan tanssivat, sillä Noë, joka vertaa taidetta filosofiaan, kirjoittaa, että filosofia on ideoiden, käsitteiden ja uskomusten koreografiaa. Koreografia puolestaan on tanssin tai liikkeen filosofiaa.
Kun tiede ja taide sekä niiden lähtökohdat ja tutkimusperinteet sopivassa määrin sekoittuvat ja kun eri alojen edustajat oppivat ymmärtämään toisten alojen luonnetta, tutkimuksen tuottamat näennäisen vaihtoehtoiset totuudet eivät ehkä näyttäydy niin ehdottomina. Silloin voidaan puhua samasta asiasta sekoittamatta käsitteitä, ymmärrys kasvaa, eikä taidetta enää nähdä vain muotojen, värien ja liikkeen vaikutuksina, omana totuutenaan, vaan keskustelun avaajana, sinä merkillisenä työkaluna, joka saa meidät jäsentämään ajatteluamme uudelleen – ehkä myös tieteessä.
Tekstiseminaari Noën kirjasta Taiteen laitoksen tohtoriopiskelijoille keskiviikkoisin (in English) 1.3.–29.3. 2017, opettajina yliopistolehtori Taneli Tuovinen, professori (emerita) Riitta Hari ja professori Helena Sederholm.