Kuvataideopetuksen didaktiikka 3 -kurssin Soveltavan harjoittelun ohjaajaseminaari Arabiassa 24.-25.11.
Mitä tarkoittaa ”Sissiviljelijät ristipölytyksessä”? Kuvataideopetuksen didaktiikka 3 -kurssilaisten yhdessä ideoima nimi Soveltavan harjoittelun ohjaajaseminaarille kuvastaa nykytaidekasvatuksen monimuotoisuutta ja tulevien kuvataidekasvattajien uteliasta, kriittistä asennetta taidekasvatuksen paradigmoja ja käytännön toteutuksia kohtaan. Se kuvaa myös toiminnan eetosta. Taidekasvattaja on sinnikäs, kekseliäs sissi, pedagogisten arvojen puolustaja erilaisten vaatimusten ristitulessa. Hän jaksaa toivottavasti yhä uudelleen istuttaa ja vaalia luovia taimia hyvinkin vaihtelevissa maaperissä.
Kurssilla syntynyt mielikuva taidekasvatuksesta puutarhana, jossa erilaiset eliöt yhteisöllisesti kasvavat ja rehottavat, rinnakkain tai toisiinsa kietoutuneina, on kulunut mutta osuva. Tällainen puutarha ei voi olla etukäteen muotoonleikattu designpuisto, vaan sen vahvuus on vapaassa rönsyilevyydessä. Kiinnostavaa pedagogisissa viljelmissä on myös se, mitä aitojen ja nimikylttien ulkopuolella, niiden laitamilla ja viereisillä tonteilla tapahtuu.
Kurssilaisten, erityisesti tarjoiluista vastanneen ruokaryhmän, antaumuksellista työpanosta vaatinut seminaari koostui yhdestä perjantai-illasta ja lauantaipäivästä yhdessä. Ylipuutarhureina marraskuun harmaudessa toimivat opiskelijoiden lisäksi kurssin ohjaajat Marja Rastas ja Henrika Ylirisku.
Tärkeä osa seminaaria oli opiskelijoiden ja opetusharjoittelun ohjaajien tapaaminen ja tutustuminen. Tätä juhlistettiin kylvämällä perjantai-iltana yhteinen siemen multaan. Yön aikana kovasti kasvuvauhtia saaneet minipuskat surahtivat lauantain päätteeksi opiskelijoiden rakentaman, performatiivisen ”Ihime Mazhiinan” läpi virkistäväksi vihersmoothieksi, joka vitaminoi tulevan opetusharjoittelun. Jokaiselta ohjaajalta oli pyydetty seminaariin lyhyt alustus jostakin omaan taidekasvatustoimintaan liittyvästä aiheesta. Kuulimmekin monta valaisevaa ja keskustelua herättävää puheenvuoroa erilaisissa ympäristöissä, kuten kouluissa, museoissa ja kulttuurikeskuksissa toimivilta taidekasvattajilta. Opetusharjoittelun ulkopuolisina vierailijoina mukaan oli kutsuttu lapsuudentutkija Riikka Hohti ja kuvataiteilija Kalle Hamm. Hohti luennoi perjantai-iltana otsikolla ”Millä on väliä? Lapsinäkökulmaa ja posthumanismia koululuokassa” ja Hamm piti lauantaina luennon aiheesta ”Kasvien ääni. Antropo- ja zoosentrismin kritiikki Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin taiteessa”, tuoden myös taiteellisen työskentelyn ulottuvuudet osaksi seminaaria.
Muunto-opiskelija Salla Laurinolli kertoo: ”Koin seminaarin yhdessä tekemisenä – yhtäältä harjoitteena tapahtuman järjestämisestä ja toisille tekemisestä, toisaalta sukelluksena taidekasvattajan moniulotteiseen ammattikenttään. Mielestäni seminaarin runko toimi hyvin. Taiteilija- ja tutkijapuheenvuorot toivat lisää kerroksia ajatuksiin, joita ohjaavien opettajien puheenvuorot herättivät. Luulen, että kaikki me yhdessä onnistuimme muodostamaan seminaarille sellaisen arjessa kiinni olevan, mutta kuitenkin sen yläpuolella liikkuvan henkisen ja fyysisen tilan, jossa uusien alkujen on mahdollista lähteä kasvamaan ihmisten välille ja ajatuksiin. Oli sopivasti outoa ja sopivasti arkea. Ja älytön määrä asiaa ja intohimoa omaan työhön. Kahvia, suklaata, hyvää ruokaa! Ohjaajien puheenvuorot avasivat näkymää sekä taidekasvattajan arkeen että yhteistyöprojekteihin erilaisissa työympäristöissä. Oli arvokasta, että seminaarissa kuultiin kuvisopettajia myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.”
Seminaarissa alustuksen pitäneet ohjaajat: Marita Brace, Leena Hannula, Paula Havaste, Mikko Jylhä, Kati Karvonen, Pasi Kirkkopelto, Minna Lindblad-Hatamo, Anna Mussaari, Anne Mäntynen, Tarja Paatero, Tuija Rantala, Simo Siitonen ja Aija Viita.
Kuvat: Henrika Ylirisku ja Sassa Hartikainen.
