Helsingin juhlaviikkojen, Musiikkitalon ja Kiasman yhteistyössä toteuttama Tokaluokkalaisten taideretki järjestettiin tänäkin vuonna yhteistyössä kuviksen opiskelijoiden kanssa. Yhteensä kahdeksankuukautisessa projektissa kuvislaiset ovat mukana Kiasman osuudessa, jossa toteutetaan yhteistyötaiteilijan ja retkelle osallistuvien tokaluokkalaisten kanssa taidepaja. Kiasman teemana taideretkessä oli tänä vuonna äänitaide ja sen tuottaminen. Tämänvuotisena yhteistyötaiteilijana oli Pink Twins-duo, joiden Infinity-teos löytyy ARS17-näyttelyn online-kokoelmista. Keväällä kuvislaiset järjestivät teemaan tukeutuvia opastettuja kierroksia ARS17-näyttelyssä silloisille ekaluokkalaisille. Nyt syksyllä itse äänitaidetyöpaja järjestettiin 24.8. Musiikkitalon viherkannella, jossa tokaluokkalaisten tehtävänä oli yhdessä Pink Twinsin livemusan tahdissa…

Lue Lisää

Kuvataidekasvatuksen opiskelijat organisoivat Flow festivaalien lasten sunnuntaille 13.8.2017 ”VIIRITAITEILUA JA YSTÄVYYDEN LIPPUNAUHA” -nimisen työpajan. Aalto-yliopiston viheralueella järjestetyssä pajassa lapset, aikuiset ja nuoret saivat koota oman ystävyyttä kuvaavan viirinsä kankaita ja maaleja käyttäen. Viirejä tehdessä pohdittiin ystävyyden ja läheisyyden merkitystä. Miltä ystävyys tuntuu? Entä miltä se näyttää? Onko se silkkisen sileää vai pehmeän pörröistä? Keltaista, pinkkiä, punaista vai ihan kaikkia värejä? Valmistuneet viirit ripustettiin yhtenäiseksi nauhaksi, joka liehui alueella flow-kansan ihasteltavana. Viirityöpajaa vetivät Essi Nieminen, Frans Nybacka, Säde Rinne ja Elena…

Lue Lisää

Kuvataidekasvatuksen kandidaattihaun pääsykokeet järjestetään 5.-7.6.2017. Taidekasvatuksen opiskelijajärjestö KOOMA:n hallitus lähettää terveisiä kaikille hakijoille! Tervetuloa pääsykokeisiin! KOOMA:n hallitus haluaa kertoa top3-vinkkinsä pääsykokeista selviämiseen: 1. Ole oma itsesi, älä vierustoverisi. Käytä siis omia vahvuuksiasi. 2. Muista levätä ja rentoutua pääsykoepäivien ja tehtävien välissä. Syö ja juo hyvin, niin energiatasosi ovat kohdillaan. Voit vaikka venytellä, jos jännittää. 3. Älä stressaa tai panikoi. Olet päässyt tänne asti, joten juuri sinussa on potentiaalia kuvislaiseksi! KOOMA:n hallitus tarjoaa kahvia pääsykokeissa. Hengailemme koulun viidennessä kerroksessa Kooman keittiössä…

Lue Lisää

24/28