Kuvataidekasvattajat Flow Festivaaleilla!
Kuvataidekasvatuksen opiskelijat organisoivat Flow festivaalien lasten sunnuntaille 13.8.2017 ”VIIRITAITEILUA JA YSTÄVYYDEN LIPPUNAUHA” -nimisen työpajan. Aalto-yliopiston viheralueella järjestetyssä pajassa lapset, aikuiset ja nuoret saivat koota oman ystävyyttä kuvaavan viirinsä kankaita ja maaleja käyttäen. Viirejä tehdessä pohdittiin ystävyyden ja läheisyyden merkitystä. Miltä ystävyys tuntuu? Entä miltä se näyttää? Onko se silkkisen sileää vai pehmeän pörröistä? Keltaista, pinkkiä, punaista vai ihan kaikkia värejä? Valmistuneet viirit ripustettiin yhtenäiseksi nauhaksi, joka liehui alueella flow-kansan ihasteltavana. Viirityöpajaa vetivät Essi Nieminen, Frans Nybacka, Säde Rinne ja Elena…
Tutkimusharjoituksia taiteiden välissä
”joka hetki on oikeasti valinta siitä, mitä teen, miten reagoin, mihin suuntaan energiani.” -Poiminta taiteidenvälinen pedagogiikka 2 kurssin keskustelu-palstalta Keväällä 2017 Taiteidenvälisen pedagogiikan jatko-kurssilla tutkittiin, kuinka ajankohtaisen taiteen keinot kysyä ja kyseenalaistaa voidaan ottaa käyttöön myös taidepedagogian menetelminä. Kurssilaisia kehittelemässä todellisuutta tutkivaa humanoidi-harjoitusta Toisissa tiloissa –ryhmän “Maanulkopuolinen taide. Humanoidihypoteesi 2” –esityksen pohjalta (Kiasma teatteri 2016 ja 2017). Tänä keväänä työskentelimme esimerkiksi seuraavien kysymysten parissa: Kuinka tehdään immersiivistä teatteria? Kuinka rakennan kierrätysmateriaalista aurinkopaneelin? Mitä yhteistä on kätilöllä ja opettajalla? Millä tavoin…
Lämmittelyä yhteiselon ratkaisemattomien kysymysten äärellä.
Ydinlämpö / Core Warmth – Kohtaamisia Joseph Beuysin innoittamana – Encounters inspired by Joseph Beuys 5.5., 12.5. ja 19.5. klo 17–19. EMMA – Espoon modernin taiteen museo Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5 Ryhmä kuvataidekasvatuksen ja teatteripedagogiikan opiskelijoita toteuttavat kolmena EMMAn ilmaisiltana yleisöä osallistavia esityksiä ja tilanteita. Tapahtuma toteutetaan Joseph Beuysin kokoelmanäyttelyn OUTSIDE THE BOX (08.02.2017 – 21.05.2017) yhteydessä. Tavoitteena on löytää yhdessä museoyleisön kanssa Beuysin henkilökultin ja käsitetaideteosten takaa edelleen ajankohtaisia ideoita ja koskettavia ilmiöitä, joita itse kukin voi lähestyä…