Taide:
Emma Hovi: Thing Power

Solidaarisuus ja vieraanvaraisuus

21.12.2018 //Blogi //Opintoprojekti //Opiskelu

Orientaatiopäivä

Kurssi käynnistyi yhteisellä tapaamisella Väreessä marraskuun ensimmäisenä päivänä. Tuntui mukavalta istua saman pöydän ääreen tuttujen naamojen kanssa ja fiilistellä turvallista opiskeluyhteisöä muutaman yksinäiseen puurtamiseen keskittyneen kuukauden jälkeen. Kurssi oli suunnattu maisterivaiheen opiskelijoille ja muutamalle kyseessä olikin yksi viimeisistä kursseista ARTSissa. Ilmassa oli jännitystä ja odotuksen tuntua. Osallistujat olivat uteliaita kuulemaan, mitä kurssi tulisi sisältämään ja miten kiehtova nimi Solidaarisuus ja vieraanvaraisuus kanavoituisi itse tekemiseen ja kurssin sisältöihin. Opettajina toimivat Riikka Haapalainen ja Tiina Pusa.

Orientaatiopäivänä Riikka otti meidät vastaan. Tiina oli samaan aikaan Namibiassa InSEA-konferenssissa. Esittelykierroksen jälkeen kävimme heti kiinni itse asiaan: käsitteiden määrittelemiseen. Mitä solidaarisuus ja vieraanvaraisuus tarkoittavat? Lähdimme kokoamaan taululle käsitekarttaa, johon ryhmänä yhdistelimme erilaiset teemoista nousevat assosiatiiviset ajatukset ja sanat toisiinsa.

Yhdessä luotu kartta johdatti meidät keskustelemaan taululle ilmestyneiden sanojen merkityksistä ja yhteyksistä. Pohdimme, miten solidaarisuus ja vieraanvaraisuus linkittyvät erilaisiin ilmiöihin, kuten esimerkiksi politiikkaan, ruokaan tai empatiaan.

Kun olen vieraanvarainen toista kohtaan, sisältyykö siihen myös odotus vastavuoroisuudesta? Miten tämä toteutuu eri kulttuureissa? Pyörittelimme myös avoimuuteen ja jakamiseen liittyviä asioita. Usein se, joka jakaa tai antaa itsestään jotain, asettaa itsensä myös haavoittuvaiseen asemaan. Vieraanvaraisuuteen liittyy siis riski. Solidaarisuus yhdistyy ennemmin poliittiseen toimintaan. Osoitamme tukemme jollekkin ryhmälle tai yksilölle, joka taistelee tai toimii saadakseen aikaan muutosta. Käsiteviidakostamme löytyivät mm. sanat raha, yhteisö, vieras, toinen, tilat, rajat, sumppi, pyyteettömyys, hyvyys, yhdenvertaisuus, välisyys ja lahja.

Seuraavana tehtävänä oli järjestäytyä kurssin ryhmätyötä varten. Joulukuussa olisi luvassa intensiiviviikko, jonka jokaiselle päivälle yksi ryhmä saisi keksiä ja tuottaa haluamaansa sisältöä valitsemastaan aiheesta solidaarisuuden ja vieraanvaraisuuden teeman alle. Käsitekartan pohjalta lähdimme hahmottelemaan erilaisia aihekokonaisuuksia ja kuulostelemaan muiden kiinnostuksen kohteita.

Tiinalla oli puheenvuoro alkamassa InSEAssa ja se oli tarkoitus streamata myös meille vielä ennen lounasta, mutta aikaero ja eriävät kulttuuriset aikakäsitykset sotkivat suunnitelmat. Tiina oli kuitenkin pyytänyt paikalla olleita kuulijoita lähettämään meille kysymyksiä, joihin pääsimme tutustumaan päivän päätteeksi. Sitä ennen Riikka oli kutsunut vierailevaksi puhujaksi Venla Heleniuksen, joka on valmistunut taidekasvattajaksi Aallosta muutama vuosi sitten. Venlan maisterin opinnäytetyö käsitteli Asematila-nimisen yhteisöllisen taidetilan ylläpitoa ja kuratointia. Venla odotti meitä luokassa, kun palasimme lounastauolta.

Venla puhui hierarkioiden purkamisesta taidekentällä ja yleisellä tasolla. Päällimmäisenä jäi mieleen, miten Asematila, kaupallisuudesta irtisanoutuneena ja taloudellista voittoa tavoittelematomana tilana, on juuri sitä, mitä ihmiset kaipaavat ja tarvitsevat, mutta niin harva on valmis ja kykenevä poikkeamaan valtavirtaisesta kulutukseen keskittyneestä tavasta toimia. Ihaillen kuuntelin Venlan kunnianhimoista puhetta vallankäytöstä vapaasta näyttelyiden kuratoinnista ja samalla ajattelin, miten pelkkä Asematilan olemassa olo tuntuu jo niin uskomattoman upealta asialta.

Venlan esityksen jälkeen kävimme lyhyesti läpi kurssin teemoihin liittyvää kirjallisuutta. Kirjojen selailun ohessa saimme Tiinan lähettämät Solidarity wish -viestit Namibiasta. Viestien kysymykset olivat osoitettu meille ja ne liittyivät Namibialaisten taidekasvattajien pohdintoihin työstä, koulutuksesta ja niiden tulevaisuudesta. Kysymyksiä oli paljon ja niihin reagoiminen yllättävän hankalaa. Keskustelimme yhdessä solidaarisuuden eleestä ja siitä, miten eri kulttuureissa elävien ihmisten kokemuksen ymmärtäminen ja tuen osoittaminen on haastavaa, koska oman kokemuksen ja tilanteen rinnastaminen tuntuu ongelmalliselta. Saimme kuitenkin muotoiltua joukon vastauksia ja osoittamaan solidaarisuutta fellow taidekasvattajille päiväntasaajan tuolle puolen.

Päivä päättyi ryhmien muodostukseen ja aiheiden valintaan. Seuraavan kerran tapasimme yhteisesti koko porukalla vasta 10.12.

Maanantai 10.12.2018
Vieraanvaraisuutta Hämeenlinnassa

Menemme mökkeröön

 

Jumppaa kotipihalla

Tiistai 11.12.18
Välisyys

Kurssin “Vain elämää”- intensiiviviikon toinen päivä alkoi yhteisellä aamukävelyllä Otaniemestä Villa Elfvikin luontotalolle Laajalahden luonnonsuojelualuelle.

Lähdimme Väreen pihasta ja matka kehotettiin taittamaan hiljaisuudessa. Pyrimme hiljentymään matkaan ja siirtymiseen sanattomasti johonkin yhteen aistiin keskittyen. Perillä kävelyn tuntoja purettiin ringissä, ja oltiin heti jännän äärellä; kaikki olivat olleet ihan omalla matkallaan. Harjoite oli yksinkertainen ja selkeä keskittymistä helpottava väline. Tuntemuksissa oli yhteistä, mutta selvästi heti päivän alkuun löytyi intoa ja valmiuksia kertoa kokeneensa toisin kuin muut. Kiinnostavaa oli kulkea yhtä matkaa, eri matkalla.

Kakun ja kirjoituksen välissä oli tunnelmallinen tilaisuus, jossa saimme kuunnella ääneen luettuna kahta tekstiä. Ensin saimme kuulla tunnelmallisen kakunleivontatekstin, ja toisena tiukan feministisen manifestin. Yhdessä ehdittiin keskustella lähinnä ääneenluennasta yhteisenä toimena. Kiinnostava aihe, jonka muutamat variaatiot jatkuivat vielä tulevina päivinä, antoi yllättävän paljon pohdittavaa. Sinänsä kovin perinteinen keino, mutta yllättävän monivivahteinen. Itse luettujen tekstien aiheet jäivät hiukan harmillisen vähälle kuuntelulle.

Villa Elfvik tarjosi tunnelmalliset puitteet yhdessäololle ja jakamiselle. Huvilan jugendarkkitehtuuri, sokkeloiset huoneet pienine yksityiskohtineen ja vanhan, aikaa eläneen talon tuoksu loivat ympärillemme pysähtyneen, ajattoman tunnelman. Tämä ihmeellinen, ajallinen kokemus leijui sakeana ilmassa koko tiiviin päivän. Joku totesikin iltapäivällä osuvasti “ihan kuin oltais oltu täällä viikko yhdessä, silleen hyvällä tavalla.”

Rakennuksessa toimii Espoon kaupungin ympäristökasvatuskeskus. Se pyrkii edistämään kestävää elämäntapaa toiminnallaan ja toimintaperiaatteillaan, ja oli upea kokemus nauttia tästä viehättävästä miljööstä yhdessä päivän verran. Ympäristöteemat nivoutuvat tiiviisti solidaarisuuteen ja vieraanvaraisuuteen, ja toivat oman tärkeän lisänsä päivän kysymyksiin, avauksiin ja pohdintoihin.

Vierailijat täydensivät päivää entisestään ja lopulta sisällöllisesti päivän anti oli laajempi kuin keskimääräisen kurssin. Toisissa tiloissa -työpajan veti Eeva Kemppi, nostaen meidät ulkoilun jälkeisen uupumuksen ja kakkukahvin tuottaman leppoisan uneliaasta olostamme riehakkaaseen liikkeeseen. Pääsimme tutustumaan herne-ystäviimme ja kasvi-itseihimme.

Toisena työpajana oli Henna Laitisen pitämä Climate change in me -luovan kirjoittamisen työpaja. Kirjoitimme tuntoja paikoista Elfvikin lähellä. Hivenen oudoksuin kun Henna pyysi halukkaita lukemaan omia tekstejään, ei halukkaita löytynyt. Missä tahansa uudessa luovan kirjoittamisen ryhmässä ensi kerralla lausuttu “saa lukea jos tahtoo” saattaisi laukaista väkevän hiljaisuuden aallon, mutta nyt kun oli vahva yhteisyyden henki pohjalla, oli outoa ettei kukaan lukenut omiaan. Voihan toki olla, että yhteisyys ilmeni tässä haluna välttää itsekorostusta, tai silkkana rennon tyytyväisenä tilanteessa olemisena, jossa kaikkensa antaneet kuviskasvattajat vain eivät jaksaneet avata suutaan. Yhtä kaikki harjoitteet olivat hyviä ja Hennan lukulista hieno.

Lopuksi ääneenlukua “Miten solidaarisuus ja vieraanvaraisuus voivat mielestäsi toteutua ilmastomuutoksen aikana” -kysymyksiin saatuja vastauksia. Kysymyksiä lähetettiin filosofeille, taiteilijoille, tutkijoille, tarhan lapsille jne. Saadut vastaukset kertovat moniäänisesti eri näkökulmista, joita kysymykseen otamme, riippuen omasta paikastamme katsella ja kokea maailmaa. Tiedonkeruutapana kiehtova. Vastaukset jaettiin kaikille yhteisesti dokkarina. Ryhmä jakoi myös kokoamansa aiheeseen liittyvän harjoite + linkki + lukulista dokkarin. Molempia dokkareita kannustettiin viikon aikana kaikkien puolesta täydentämään, kollektiivisen tiedonmuodostuksen hengessä.

Yhteinen, välisyyksien kattaus

Löydätkö kuvasta Climate change in me -luovan kirjoittamisen työpajan osallistujan?

Keskiviikko 12.12.18
KESTIT

Displaying Photo note

Kauppatori klo 8:59, Helsinki

Yöllä on satanut lunta ja henki höyryää aamun kuulaassa ilmassa. Muut kurssilaiset ovat jo lautalla, kun ehdin viimeisillä sekunneilla kyytiin lautturin naurun saattelemana, ja näen kuinka irtoamme laiturista. Sisätiloissa käy vilkas, mutta matalatasoinen, puheensorina, ja matka kohti Suomenlinnaa alkaa.

Displaying Photo note

Pieni mutta hyinen aamukävely yrittää herätellä viimeisiäkin nukkuvia aivosoluja ja pian saavumme tunneliin. Yllätyksekseni tunnelin seinämästä aukeaa ovi, ja ryhmämme pääsee keskiviikon tukikohtaan, HIAPin tiloihin. Googletan kaikessa hiljaisuudessa, mikä ihme on HIAP (HIAP, Suomenlinna B 28).

”HIAP Gallery Augusta is a versatile art space for exhibitions and events, located on Susisaari Island in Suomenlinna. Originally built as a barrack in the 19th century, the gallery has been renovated and became part of HIAP in 2010. HIAP Gallery Augusta hosts various cultural events such as exhibitions, performances and talks.”
www.hiap.fi/suomenlinna

Päivän tiimi ohjaa meidät pöydän ääreen, ja poistuu itse taka-alalle keittämään aamukahvia. Huoneeseen leviää jouluinen tuoksu, kun ryhmä saapuu aamukahvin ja riisipuuron kanssa. Päivän ensimmäinen vieras, Minna Heikinaho, saapuu ja pitää luennon otsikolla ”Yhteisö(taiteellisen) toiminnan eettinen muutos – politiikan ja poliitiisuuden toiminnan eroista”. Heikinaho puhuu asiantuntevasti omasta taiteellisesta työskentelystään yhteisötaiteen alueella. Kurssimme teemoihin, Solidaarisuuteen ja vieraavaraisuuteen, linkittyy erityisesti Heikinahon teos, Ilmainen aamiainen, vuodelta 1994.

Kurssin aikana olen moneen otteeseen pohtinut ruokailun sekä ruuan tarjoamisen ja vastaanottamisen merkityksiä. Ihmisten ja muiden eliöiden välisessä kanssakäymisessä ruuan tarjoaminen on ele, merkki, jonka monet kulttuuriset ja sosiaaliset puolet värittävät tapahtumaa. Ruoka on valtaa – jokainen tarvitsee ruokaa selvitäkseen, ja ruokaa hallitsevalla on valta päättää toisen hyvinvoinnista. Ruuan tarjoaminen on välittämistä –  ruuan tarjoamisella voi osoittaa rakkautta ja kiintymystä. Ruuan nauttimiseen liittyvät hetket värittävät käyttäytymismallejamme: ruokailutavat ovat kulttuureittain hyvinkin erilaiset, ja yhteisten ruokailutapojen löytäminen voi lähentää ihmisiä sanattomasti. Jaettu leipä.
Minna Heikinahon Ilmainen aamiainen-teos herättää katsojassa ajatuksia läsnäolosta ja sen merkityksestä. Kenellä on aikaa olla läsnä?

Displaying Photo note

Ruokaetuoikeuskävely ravisteli käsityksiä ruuasta ja etuoikeuksista, kun kurssilaiset ottivat askeleen eteen/taakse (väittämä tosi/epätosi) vastaten harjoituksen vetäjän lukemiin väitteisiin ruuasta, omasta henkilökohtaisesta näkökulmastaan. Harjoitus herätti paljon pohdintaa ruokaan liittyvistä etuoikeuksista, ja esimerkiksi väittämä ”Minulla on varaa ostaa haluamaani ruokaa”, herätti ryhmässä monipuolista puheensorinaa. Kuka on etuoikeutettu ruuan suhteen? Millaiset asiat ovat valintoja, ja miten priorisoida? Harjoituksesta nousi keskustelu leipäjonojen tilanteesta, katseelle ja säälle altistumisesta, sijaisjonottamisesta, sekä talouden vakauden itseisarvosta. Ruokaan ja ruuan valitsemiseen liittyvä problematiikka nivoutuu tiukasti yhteen tiistain teemojen kanssa, ja huomasin rakentavani jälleen siltoja ruuan ja ilmastoahdistukseni välille.

Suomenlinnan muita jännittäviä tapahtumia olivat mm. seremonia-osuus, Jay Mar Albaosin luento sekä ennakkotehtävän purkaminen. Päivä kietoutui vahvasti ruoka-teeman ympärille, mikä herätti minussa välillä vahvojakin tuntemuksia. Ruoka nostatti vilkasta keskustelua eettisyydestä, sosiaalisesta positiosta, vieraanvaraisuudesta, traditioista, priorisoimisesta, leipäjuuresta (!), epätasa-arvosta ja elämänkatsomuksesta. Päivän päätteeksi tunnen suurta kiitollisuutta tätä lämmintä, ja aina yhtä yllättävää, ryhmää kohtaan. Syksyn muutto Väreeseen on tarkoittanut monelle yksinäistä opiskelua, ja minusta tuntuu että löysin takaisin kotiin.

Keskiviikko  järjestäjän näkökulmasta

Minnan Heikinahon vierailu kiinnostaa paljonkin, mutta toisin kuin kaikki muut taidekasvattajat, minä olen vierailun ajan keittiössä. Se kuuluu yleensä asiaan, taustalla ja kuliseissa hääräileminen siis, kun järjestää jotain joillekin. Katson hitaasti sujuvaa kahvinkeittelyä ja toivon, että täyttämästäni termoskannusta tulisi riittämään jokaiselle.

Mietin ja jännitän samalla omaa esiintymisvuoroani. Kohta pidän noille tyypeille ruokaetuoikeuskävelyn, eikä ne vielä tiiä sitä, ajattelin. Ruokaetuoikeuskävelyssä tarkoitus on hahmottaa ja tuoda näkyväksi ryhmän sisäisiä etuoikeuksia liittyen ruokaan. Keksin harjoituksen itse, mutta otin siihen mallia etuoikeuskävelystä, joka esitellään muun muassa kirjassa Feministisen pedagogiikan ABC – Opas ohjaajille ja opettajille (2018). Ruokaetuoikeuskävely meni hyvin. Olen kiitollinen, että sain kokeilla harjoitusta ensimmäistä kertaa juuri tämän ryhmän kanssa.

Ruokaetuokeuskävely-harjoituksen jälkeen kokoonnuimme arkiseen keittiöön, jossa kaikki paljastivat oman kahden euron identiteettinsä ruoan muodossa. Tässä kohtaa mukaamme liittyi päivän toinen vierailija Jay Mar Albaos, jonka työstä kerron tässä tekstissä vielä myöhemmin. Kun kaikki olivat asetelleet omat ruokansa kaikkien nähtäville, lopullisen ruokamäärän nähtyäni pelkäsin, että ruoka ei riitä ja ihmisillä iskee nälkäkiukku. Ruoka kuitenkin riitti todella hyvin, ja sitä jäi yli. Harjoitus laittoi ainakin minut keskittymään ruokaani lautasella uudella tavalla. Kaikki oli niin outoa: Samalla lautasella oli purkkimaissia ja piparin paloja sekä vegaanista majoneesia, mutta ne toimivat siinä tilanteessa herkullisesti yhdessä.

Ruokailun jälkeen kokoonnuimme erilaisilla tavaroilla rikastettuun hämärään saliin luomaan ryhmämme kanssa yhteisen rituaalin, joka oli hieno ja eriskummallinen, fyysinen ja performatiivinen harjoitus. Sytytin muun muassa vaniljaisen tuoksukynttilän, piirsin teipillä lattiaan, join naukun väkevää ja lauloin ujosti laulua Maa on niin kaunis. Ensimmäisen rituaalin jälkeen ryhmämme synnytti vielä toisenkin rituaalin, joka oli edeltäjäänsä vieläkin fyysisesmpi. Se oli outoa. Se oli hienoa.

Rituaalien jälkeen kokoonnuimme takaisin pöytien ääreen kuuntelemaan, kun  taiteilija Jay Mar Albaos esitteli ryhmällemme omaa taiteellista työskentelyään, tarkemmin sanottuna hänen maisterin opinnäytetyötään Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun. Hänen maisterinopinnäytetyönsä BAYANIHAN käsittelee ja tuo ilmi yhteisöllisyyden ja yhteistyön periaatteita yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi filippiiniläisessä kulttuurissa. Bayanihan tarkoittaa kuulemma myös kirjaimellisesti “talon muuttamista” eli kuin filippiiniläinen tarvitsee muuttamisessa apua, hän saa sitä aina filippiiniläiseltä yhteisöltä, sillä se kuuluu bayanihan-henkeen. Jay kutsui opinnäytteensä tekemistä varten yhteen Etelä-Suomessa asuvia filippiiniläisiä, ja he päättivät yhdessä rakentaa Teatterikorkeakoulun torille talon luonnonmateriaaleista. Osallistumalla Jayn projektiin he kaikki toteuttivat bayanihan-periaatetta auttamalla Jayta toteuttamaan opinnäytteensä. Talon rakennus vei useita päiviä ja öitä, ja lopulta sen valmistuminen huipentui yhteiseen ruokailuun ja juhlaan. Tämän jälkeen talo kannettiin yhteisvoimin Merihakaan, josta Helsingin kaupunki noukki sen ilmeisesti roskikseen kolmen päivän päästä.

Jayn opinnäytetyö nosti keskustelua ulkomaalaisuudesta ja ulkopuolisuudesta, rituaaleista sekä yhteisöllisyydestä. Itse koin tuon kaiken sopivan päivämme ruoka- ja tila-teemoihin oikein loistavasti. Minun sydäntäni lämmitti eritoten se, kun Jay ilmoitti halukkuutensa osallistua päivämme ohjelmaan ennen hänen omaa esitystään, joka oli viimeinen osuus päivämme kulussa. Jay osallistuikin kanssamme niin identiteettiruokailuun kuin rituaalien luomiseenkin.

Torstai 13.12

Me torstain ohjelman järjestäjät valitsimme päivämme teemaksi saamelaisuuden kulttuurisen apropriaation sekä valtasuhteiden näkyväksi tekemisen. Tarkoituksenamme oli yhdessä havainnoida ja ymmärtää kuinka kolonialismin käytänteet jatkuvat Suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa, sekä kuinka nämä käytänteet vaikuttavat saamelaisiin. Päivän ensimäinen tehtävä oli ryhmissä toteutettava interventio Helsinkiläisiin turistitavarakauppoihin. Opiskelijoiden tehtävänä oli tarkastella kaupoissa esiteltävää suomalaisuutta turistin silmin, samalla pohtien muun muassa seuraavia kysymyksiä:

Miten suomalaisuus näkyy kyseisessä turistiliikkeessä?
Mikä kaupassa on suomalaisuutta, kenen suomalaisuutta / millaiseen elämäntapaan samaistumista?

Miten suomalaisuus, saamelaisuus ja lappalaisuus on esillä liikkeessä? Tehtävänannon purku tapahtui Kumpulan kylätilassa, jossa yhdessä keskustellen kävimme läpi ajatuksiamme ja kokemuksiamme interventiosta. Olimme asettaneet erääksi päivän tavoitteista avoimen ja rohkean diskurssin, joka toteutui käydessämme läpi vierailuja turistikaupoihin.Tunnelma keskustelussa kävi ajoittain kiivaksi, mutta oli antoisaa kuulla kuinka erilaisia näkemyksiä vaihdettiin ja miten eri tavoin ihmiset olivat lähestyneet tehtävänantoa. Keskustelun jälkeen päivän teeman käsittelyä jatkettiin katsomalla nykyään kyseenalaiseksi miellettävä Mauri Kunnaksen Joulupukki ja Noitarumpu-elokuva. Valitsimme kyseisen elokuvan sen saamelaisrepresentaation vuoksi. Tarkoituksenamme oli elokuvan avulla havainnollistaa kuinka koloniaaliset valtasuhteet ylläpitävät saamelaisten kulttuurin eksotisointia, apropriaatiota  sekä vahvoja stereotypioita.

Keskustelua Joulupukki ja Noitarumpu-elokuvan jälkeen

Elokuvaa seurasi kaupunkisaamelaisten läänitaiteilija Milja Guttormin puheenvuoro ja päivän päätti yhteinen keskustelu. Koska käsittelimme päivän aikana saamelaisuutta oli ääreimmäisen relevanttia kutsua paikalle joku joka kyseistä kulttuuria edustaa, sillä “nothing about us without us”. Milja Guttormin puheenvuoro tuntui itselle erittäin opettavaiselta ja silmiä avaavalta kokemukselta. Päällimäisenä päivästä jäi mieleen sensitiivisyyden merkitys ja asioiden tarkastelemisen tärkeys oman position ulkopuolelta.

Perjantai 14.12.

Perjantaina matkasimme Porvooseen Tiinan ihanaan kotiin! Päivä oli pyhitetty kokonaan kurssin reflektointia varten ja keskusteluja käytiin vilkkaasti. Yhteisesti todettiin, että päivä oli erittäin tärkeä, jotta viikolla esiin nousseisiin keskusteluihin ja hetkiin pystyi vielä palaamaan. Tiinan tunnelmallinen koti loi täydellisen ympäristön rauhoittumiselle ja yhteiselle pohdinnalle.

Mitä jäi käteen? Reflektointia kurssin lopussa.

Solidaarisuus ja vieraanvaraisuus -kurssi toimi toista opettajaa siteerataksemme aktiivisena demokratian harjoitteena. Valta ja varat olivat todella demokraattisesti jaettu.

Teemallisesti opiskelijoiden koostamat intensiivipäivät tarkastelivat solidaarisuuden ja vieraanvaraisuuden teemoja hieman eri kulmista, eri tavoin taiteeseen, pedagogiikkaan tai teoriaan painottuen. Tämän muotoisena kurssi avasi tai laajensi näitä ydinkäsitteitä useaan suuntaan, sen sijaan että olisi ahtanut tai pilkkonut niitä johonkin muottiin tai määritelmään.

Ehkä yllättävästikin, kurssi käsitteli solidaarisuuden ja vieraanvaraisuuden lisäksi kuin huomaamatta erilaisia opettamisen tapoja. Opiskelijat saattoivat kurssin aikana seurata, miten muut ryhmät järjestivät päivänsä, miten he olivat, puhuivat, ohjasivat, keskustelivat, aikatauluttivat ja osallistivat muita päivän aikana.

Moni koki kurssilla voimaantuneensa sen yhteisöllisyydestä ja osallistavuudesta. Tähän oli hienoa lopettaa kulunut lukuvuosi!