Kurssin ”metsäosuus” oli tällä viikolla jo neljättä kertaa Evon Rahtijärven kämpällä, jossa moninaiset huolenpidon tavat muodostivat jälleen päiviään pidemmältä tuntuvan aika-paikkakokemuksen. Tänä vuonna 2 opiskelijaa näki majavan(!) (muut jäivät kateellisina kiikaroimaan) ja laulettiin karaokea (niin kauniisti). Ruoka, jota ryhmät valmistivat rakkaudella, oli taivaallista ja sauna helli. Sekä tietenkin tärkeimpänä opiskelijoiden ja opejen Minnan ja Henrikan taiteelliset prosessit täyttivät päivät ja johtivat monenlaiseen, joka jatkuu vielä.

Ennen lähtöä kokoonnuimme yhteen ja kirjoitimme tämän blogitekstin vastaamalla kolmeen kysymykseen.
Mitä tein?
Tutkin ja piirsin paljon, astuin johonkin uuteen
Pulahdin veteen, kastelin varpaat, juoksin ulos sateeseen
Esitin
Tein kalliomaalauksia
Haahuilin
Kävelin, kuvasin, rymysin
Tutkin paikkoja, valokuvasin seireenejä
Hypin ja kirin punaisissa vaatteissa. Juttelin puun kanssa säästä ja avauduin kuuselle Minua hävetti koko ajan, mikä oli kamalaa, mutta tarkoitus
Tutkin luonnosta löytyneitä tekstuureja, erilaisia maa-ainesosia
Tein portin, joka sulkee ja avaa samaan aikaan
Tein (pieniä) sirkusesityksiä metsälle
Suunnitelma muuttui, luonnon kohtaaminen tapahtui koko ajan, ilmankin sitä. Sen sijaan me vaan puhuttiin, osittain lohdullisten askareiden parissa. Lopputuloksena on video ja koru
Piirsin, kävelin, piirsin, kävelin, piirsin, kävelin
Metsän henki materialisoitui hahmoksi
Tein metsän muodoista personoituneen mörön
Uin viileissä puroissa otusta etsien
Tutustuin Evoon kävellen pitkin polkuja ja niiden vieriä, havaintoja piirtäen
Mihin se johtaa?
Matka itseeni
Että uskaltaisin enkä pelkäisi. Jotta metsä olisi armollinen minulle
Kehotietoisuuteen, tekstuurien ja niiden terapeuttisten arvojen pohdintaan
Mielenrauhaan, muistoihin
Jonkin sortin lopputulokseen
Kuvakokoelmaan
Läsnäoloon, toivottavasti
En vielä tiedä, mutta olen innoissani uudesta ilmasta
Toistoon ja uudelleen tekemiseen
Se kuiskii korviini vastauksia
Teos tulee pienen editoinnin jälkeen videoksi. Saatan tutkia uudelleen tuntemattoman kanssa kohtaamisen konseptia
Toipumiseen, voipumiseen, parantumiseen, sulkemiseen
Metsään
Materiaalia ajateltavaksi. Neulanreikävideoita olioista
Se johtaa sellaiseen, jossa on tilaa ja rauhaa
Syntyy kartoituksia, joissa piirturoidaan maan, kehon, kynän ja paperin yhteisliikkeistä
Siedätyshoito ötököihin, seitteihin ha märkiin sukkiin saa lähtemään metsään useamminkin
Mitä mielessä juuri nyt?
Peikkovuori
Olen väsynyt ja tahdon omiin lakanoihin oman kultani kainaloon
Karaoke oli liekeissä
Ei nähty majavia, mutta nähtiin niiden jälkiä! Todistettiin niiden olemassaolo, jee!
kylläinen , hemmoteltu olo. Olemme asettaneet kevään rytmin
Sopivan väsynyt, iloinen olo, mielessä majavat
Hyvä väsymys kehossa ja hetkellinen rauha mielessä
Jaksoin ja nautin olosta
Haluaisin jatkaa puuhastelua
Kaipaan veden rajaan yhtä lailla kuin omaan sänkyyn
Väsyttää!
Kauniita muistaja ja mehukasta draamaa
Majavat, joita en nähnyt
Maisemat, majavat, sulkapallo
Mielessä on kahvi mustana ja se, että pitää muistaa ottaa pefletti terassilta kuivumasta
Kaikki paikat ihan super kipeet ja muutenkin väsynyt olo, mutta menen vielä leikkimään savella
Suomalainen identiteetti metsästä on vieras ja se aiheuttaa ulkopuolisuuden tunnetta
Koti-ikävä, turvapaikka, olemassaolo




















