Kurssin ”metsäosuus” oli tällä viikolla jo neljättä kertaa Evon Rahtijärven kämpällä, jossa moninaiset huolenpidon tavat muodostivat jälleen päiviään pidemmältä tuntuvan aika-paikkakokemuksen. Tänä vuonna 2 opiskelijaa näki majavan(!) (muut jäivät kateellisina kiikaroimaan) ja laulettiin karaokea (niin kauniisti). Ruoka, jota ryhmät valmistivat rakkaudella, oli taivaallista ja sauna helli. Sekä tietenkin tärkeimpänä opiskelijoiden ja opejen Minnan ja Henrikan taiteelliset prosessit täyttivät päivät ja johtivat monenlaiseen, joka jatkuu vielä. Ennen lähtöä kokoonnuimme yhteen ja kirjoitimme tämän blogitekstin vastaamalla kolmeen kysymykseen. Mitä tein? Tutkin ja…

Lue Lisää

Teksti: Aarni Saksholm ja Netta Pöytälaakso Kuvat: Aarni Saksholm, Netta Pöytälaakso, Virpi Vihervuori, Karo Tapiovaara ja Minna Suoniemi Retkiseurue kokoontui varhain keskiviikkoaamuna Länsiterminaalissa. Mikäli seurueen matkatavarat oltaisiin tutkittu maasta poistuttaessa, sieltä olisi löytynyt muun muassa sanko, siivilä, puolikas punakaali ja harmaata mönjää pakattuna pusseihin ja rasioihin. Mihin he olivat matkalla? Kuvataidekasvatuksen maisteriopintoihin kuuluvalla kurssilla Kuvataiteen rihmastot matkustettiin tänä keväänä kolmatta kertaa Pohjois-Viroon, Viimsiin, toteuttamaan taidepedagogisia työpajoja. Retkiseurue matkusti Minna Suoniemen ja Marja Rastaan johdolla, kun taas osa kurssin opiskelijoista jäi…

Lue Lisää

Kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelijoiden paikkasidonnaisia ja osallistavia teoksia Väreen FK galleriassa syys-lokakuussa Näyttely kokosi yhteen kuvataidekasvatuksen tilanteiselle ja osallistavalle praktiikalle keskeisiä kanssaolemisen ja kanssatoimimisen kysymyksiä. Näyttelyn teokset paikantuivat kuvataidekasvatuksen pääaineelle ominaisesti taiteellisen, pedagogisen ja tutkimuksellisen toiminnan välimaastoihin. Näyttely nosti esiin kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelijoiden kurssiprojekteja sekä opinnäytteiden taiteellisia osioita nykyisiltä ja vasta valmistuneilta opiskelijoilta.

3/5