Terveisiä Australiasta!
Minä ja Christina Lassheikki osallistuimme kansainväliseen Computer-Human Interaction (CHI Play 2018) -konferenssiin Melbournessa 28.-31.10.2018. Olemme molemmat kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelijoita, Christina vielä tuplamaisteri pelisuunnittelun koulutusohjelmassa. Lähdimme paikan päälle esittelemään pelillistettyä sovellusta nimeltä Aalto Drawing, joka on kehitetty Gamifying Learning in Visual Communication -projektissa. Projektia rahoittaa Aalto Online Learning. Työskentelemme tutkimusapulaisina jotka suunnittelevat sisältöä, sovellusta sekä pedagogista puolta. Meidän lisäksemme mukana työskentelee myös Yuanqi Shan tietotekniikan laitokselta. Aalto Drawingin tavoitteena on opettaa visuaalisen kommunikaation alkeita sekä piirustustaidon perusteet. Kohderyhmämme ovat ihmiset, jotka eivät…
Solidaarisuus ja vieraanvaraisuus
Orientaatiopäivä Kurssi käynnistyi yhteisellä tapaamisella Väreessä marraskuun ensimmäisenä päivänä. Tuntui mukavalta istua saman pöydän ääreen tuttujen naamojen kanssa ja fiilistellä turvallista opiskeluyhteisöä muutaman yksinäiseen puurtamiseen keskittyneen kuukauden jälkeen. Kurssi oli suunnattu maisterivaiheen opiskelijoille ja muutamalle kyseessä olikin yksi viimeisistä kursseista ARTSissa. Ilmassa oli jännitystä ja odotuksen tuntua. Osallistujat olivat uteliaita kuulemaan, mitä kurssi tulisi sisältämään ja miten kiehtova nimi Solidaarisuus ja vieraanvaraisuus kanavoituisi itse tekemiseen ja kurssin sisältöihin. Opettajina toimivat Riikka Haapalainen ja Tiina Pusa. Orientaatiopäivänä Riikka otti meidät vastaan.…
Pöhinä Paradise Spa
23.–24.11.2018 järjestettiin jälleen perinteinen Kuvataideopetuksen didaktiikka III -kurssin ohjaavien opettajien seminaari. Kudi III -kurssin ohjelmaan liittyy soveltava harjoittelu, jossa opiskelijat tekevät opetusharjoittelun, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, joko peruskoulussa tai lukiossa. Ohjaavien opettajien seminaarissa on tarkoitus toisaalta tutustuttaa ohjaavat opettajat ja harjoittelijat toisiinsa ennen harjoittelun alkamista, mutta toisaalta se tarjoaa myös mahdollisuuden kuulla mitä kuvataideopetuksen kentällä tapahtuu. Jokainen seminaariin osallistuva ohjaava opettaja esittelee omaa toimintaansa, sen hetkisistä ajankohtaisista aiheista käsin. Kentän terveiset – pelkästään 14 kuvataideopettajan tuomana – oli moninainen katsaus…