Teksti: Aarni Saksholm ja Netta Pöytälaakso Kuvat: Aarni Saksholm, Netta Pöytälaakso, Virpi Vihervuori, Karo Tapiovaara ja Minna Suoniemi Retkiseurue kokoontui varhain keskiviikkoaamuna Länsiterminaalissa. Mikäli seurueen matkatavarat oltaisiin tutkittu maasta poistuttaessa, sieltä olisi löytynyt muun muassa sanko, siivilä, puolikas punakaali ja harmaata mönjää pakattuna pusseihin ja rasioihin. Mihin he olivat matkalla? Kuvataidekasvatuksen maisteriopintoihin kuuluvalla kurssilla Kuvataiteen rihmastot matkustettiin tänä keväänä kolmatta kertaa Pohjois-Viroon, Viimsiin, toteuttamaan taidepedagogisia työpajoja. Retkiseurue matkusti Minna Suoniemen ja Marja Rastaan johdolla, kun taas osa kurssin opiskelijoista jäi…

Lue Lisää

aika, paikka ja subjekti (scroll for English) Kuvalliset praktiikat 1 -kurssin myötä syntynyt “suojaisaa aikaa” -näyttely on eri tekniikoista ja teemoista yhteenkuroutuva rihmasto, jonka kantavana tekijänä lienee vahvasti kokeellisuus ja rajallisuuden koettelu. Videoita, veistoksia, vedoksia, valokuvia – kuvia elämästä ja ihmisyydestä. Kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden erilaiset lähtökohdat valokuvaamiseen kohtaavat tilassa ja muodostavat monipuolisen kokonaisuuden. Näyttely on syntynyt hyvin käytännönläheisestä lähtökohdasta; miten kuvataan, miten editoidaan kuvia, mitä on valokuva?  Vapaasta aiheesta riippumatta näyttelyn keskeisiksi teemoiksi nousevat ihmissuhteet, hoiva ja  suojautuminen. tutkimista, tunnetta ja…

Lue Lisää

SUMUSALONKI 15.-28.11.2024 @V1-galleria Lämpimästi tervetuloa! Salonkinäyttely tarjoaa monipuolisen kattauksen teoksia kuvataidekasvatuksen opiskelijoilta. Yhteiskuratoidussa näyttelyssä on esillä uusia teoksia, pöytälaatikkoon unohtuneita sekä joitain materiaalikokeiluja. “Sumua syntyy, kun ilmassa oleva näkymätön vesihöyry tiivistyy pisaroiksi” (Ilmatieteen laitos). Näyttelyn taiteilijat ovat teoksissaan tutkineet sumua, hähmää ja vettä omien ilmaisujen kautta. Mitä sumu oikeastaan on, ja missä sitä voi nähdä? Vuotuisen salonkinäyttelyn mahdollistaa kuvataidekasvattajien ainejärjestö KOOMA ry. ENG SUMUSALONKI Warm Welcome! The Salon Exhibition offers a diverse selection of works by visual arts education students.…

Lue Lisää

3/11