Ryhmä kuviksen opeja juhlistaa Marjan läksiäisiä marraskuussa näyttelyn muodossa. Kiitos avajaisissa vierailleille lukuisille kollegoille, alumneille ja ystäville, te teitte juhlan!
Kuvagalleriassa avajaisten tunnelmia. Marja yllätettiin Heidin ohjaamalla äänipaikka-lahjalla, jonka avajaisvieraiden lukuisa joukko yhdessä toteutti. Kuvataidekasvatus oli läsnä <3
(scroll down for more)
Heidi Fast, Tiina Pusa, Marja Rastas, Helena Sederholm, Tomi Slotte Dufva, Minna Suoniemi, Taneli Tuovinen, Henrika Ylirisku
19.11.-30.11.2025, FK galleria, Väre
(scroll down for English)
Hidas tila -näyttelyn tekijät työskentelevät opettajina Aalto ARTSin Kuvataidekasvatuksen pääaineessa. Heitä yhdistää ajattelutapa, jossa taiteen tekeminen, tutkiminen, opettaminen ja oppiminen punoutuvat toisiinsa. Näyttelyn taustalla on työyhteisössä risteileviä pohdintoja siitä, mihin hitaita tiloja tarvitaan ja mitä niissä voi tapahtua.
Näyttelyn tekijöille hidas tila on esimerkiksi tarkoituksellista asioiden viivyttämistä. Jotain haurasta, epävarmaa ja ujoa on tulossa näkyviin ja sen ilmaantumista on odotettava. Toisaalta se on läpi vuosien jatkuvia ajattelun prosesseja, keskeneräisyyttä ja kokeiluja, joista osa jää piiloon ja osa ehkä kirkastuu teoksen materiaaliksi. Emme voi tietää. Hidas tila voi syntyä myös iteratiivisesta toistosta: palaamisesta uudestaan ja uudestaan harjoittamiseen, jonka myötä ajattelu, ymmärrys ja kokemukset kerrostuvat kuin sedimentti.
Hidas tila tarvitsee syntyäkseen kitkaa – jotain mitä vasten hankautua. Se on myös sitä, että liike saa jatkua suuntaansa ellei joku tuupi toisaalle; että saa ajatella asiansa loppuun ja vastustaa muutosta jos tuntuu siltä, että haluaa pysyä paikallaan. Hitaissa tiloissa saatetaan tutkia elämässä tapahtuvia kestoja. Näyttelyn teoksissa tämän voi nähdä mukautumisena materian ehtoihin ja kontrollista luopumisena. Jotain paljastuu kun aineen annetaan elää omana itsenään – kohisten, tihkuen, karkaillen, kypsyen, käyden, tuoksuen, haisten, liueten, kuivuen, hapettuen, homehtuen,
Hitaassa tilassa yksittäinen ikä sulautuu monien muiden ikien, aikojen, alkujen ja loppujen jatkumoon. Kuten yksi tekijöistä toteaa, “ikääntymisen myötä hidas tila alkaa vaikuttaa yhä kohtalonomaisempana, ikään kuin suvantona suhteessa kaikkeen muuhun, myös itseemme”.
The participants of Hidas tila (slow space / state / mode) all teach in the Art Education major at Aalto ARTS. They share an understanding of artistic practice, research, teaching and learning as constantly intertwined ways of knowing.
For us, slow space means, for example, deliberately delaying things. Something fragile, uncertain, and shy is coming into view, and we must wait for it to appear. On the other hand, it is a process of continuous thinking, incompleteness, and experimentation over the years, which partly remains hidden and may crystallize into the material of the work. A slow state can also emerge from iterative repetition: returning again and again to practice, through which thinking, understanding, and experiences accumulate like sediment.
Slow space requires friction—something to rub against. It also means that movement can continue its direction unless someone pushes it elsewhere; that you can think things through and resist change if you feel like staying where you are. In slow states, one may explore the durations in life. In the exhibition, this could be seen in working methods that adapt to the conditions of the material and relinquish control. Something is revealed when the material is allowed to live as itself—rustling, dripping, escaping, maturing, fermenting, dissolving, drying, oxidizing, molding.
In a slow state, the age of an individual melts into the continuum of many other ages, times, pauses, beginnings, and endings. As one of the artists notes, with aging, the slow state begins to seem increasingly fateful, as if it were a lull in relation to everything else, including ourselves.
Kuvat: Henrika Ylirisku, Minna Suoniemi ja Piritta Malinen
