EDDA Norden-projekti alkoi meidän osaltamme viime vuoden puolella joulukuussa, kun toivotettiin tervetulleeksi Aaltoon kuvataide- ja käsityökasvatuksen opiskelijoita ja opettajia Ruotsista, Norjasta, Liettuasta, Tanskasta ja Islannista. Vietettiin yhdessä muutama intensiivinen päivä, jossa käytiin museossa, tutustuttiin toisiimme ja kehiteltiin projekteja, joiden toteuttamisen kautta opittiin tuntemaan toistemme ihanan erilaiset lähestymistavat tekemiseen. Vierailu oli tutustumisen ja tunnustelemisen kannalta tarpeellinen ja tärkeä pohja projektin seuraavalle osalle.
Nyt huhtikuussa pääsimme tapaamaan uudelleen Göteborgissa. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme taideyliopisto HDK-Valandin kouluun ja tiloihin ja Hasselblad-galleriaan. Hyvin nukutun yön jälkeen lautta vei meidät muutamaksi yöksi Vingan saarelle. Saapuessamme sateinen ja tuulinen Vingan saari avautui upeaksi ympäristöksi, saartaen meidän meren keskelle, majakan varjoon. Vanha majakka, punaiset puutalot ja karut kalliot tuntui samaan aikaan tosi tutulta ja vieraalta. Vietimme Vingassa aikaa porukalla, laitoimme yhdessä ruokaa, saunoimme ja työstimme ryhmissä omia projektejamme. Teemana oli Ö – saari, sen rajat, sen mahdollisuudet ja niihin tutustuminen.
Päivänvalon aikaan tutkimme saarta – kiipesimme majakkaan, kuljimme rannoilla ja poluilla ja kelluimme suolaisessa meressä. Saari ei ollut pinta-alaltaan suuri, mutta siellä kulkemiseen meni aikaa. Kuljimme ensimmäisen päivän jälkeisen sateen kostuttamilla kallioilla hitaasti ja askel kerrallaan. Jyrkkä maasto pakotti meidät pysähtymään, havainnoimaan ja kuuntelemaan.
Öinen saari oli upea näky. Pimeys oli hieman pelottavaa. Saaren valaisi ikkunoiden kajo, horisontista näkyvät Göteborgin valot, majakka ja tähdet. Majakan alla seurasimme, kuinka valonsäteet ulottuivat korkealta jokaiseen ilmansuuntaan. Siitä ei saanut otettua hyviä kuvia, joten mielikuva ja yhdessä vietetty hetki oli painettava muistiin!
Lotan ryhmä kokeili erilaisia harjoituksia, joiden kautta halusimme tutustua saareen ilman ennakkoluuloja. Teimme johdatusharjoituksen, jossa jokainen ryhmän jäsen pääsi vuorollaan johdattamaan porukan uuteen lokaatioon saarella. Lokaatiossa päätimme keskittyä aina yhteen elementtiin kerrallaan – esimerkiksi yksityiskohtiin, kokonaiskuvaan tai aisteihin. Oli ihanaa saada aikaa testailla yhdessä. Kokeilimme frottage-raaputtamista rannalla, valokuvausta ja maalaamista rannoilla. teimme harjoitteita peilin ja auringonvalon kanssa, heijastaen valoa ja maisemia sen kautta. Tärkeintä oli yhdessä kokeileminen ja niiden pohjalta keskustelu, eikä niinkään lopputulos – näin pääsimme toistemme eroavaisuuksien ja samankaltaisuuksien kautta pohtimaan sitä, mikä tuntui tärkeältä opetuksessa ja taiteen parissa työskentelystä.
Simonen ryhmä lähti liikkeelle saaren (paikan) sidosteisuudesta suojan tarpeeseen. Tarkoituksena oli rakentaa erilaisia majoja löydetyistä materiaaleista, mutta materiaalisuus ja paikkasidonnaisuus vei meidät nopeasti ja intuitiivisesti muille raiteille. Kiinnostuksemme keskittyi rannalla levänneeseen levään, joka oli pituudeltaan suorastaan huumaava. Rannalle alkoi rakentua eräänlainen alttari merelle, saarelle ja meille, keskiössään suuri levä. Aloimme huomaamattamme kohdella levää kuin opettajaa, katsoen levän kärjen liikkeitä hiekan pinnassa. Tästä inspiroituneena päätimme osallistaa muita saarelaisia löytämämme opettajan havainnointiin ja näin päädyimme iltapäivällä osallistavan performanssin pariin. Purimme alkuperäisestä installaatiosta osan performanssia varten. Siirtymä installaatiosta performanssiin purkamalla tuntui tärkeältä osalta kokonaisuutta. Pyysimme osallistujilta hiljaista läsnäoloa, antaen ohjeita vain eleitse. Tarkoituksena oli havainnoida opettajan eli suuren levän liikkeitä hiekalla ja ilmassa. Koimme kaikki hetken opettajan äärellä muodostuneen meditatiiviseksi ja erittäin paikka- ja aikasidonnaiseksi, osaksi kokemustamme ympäristö yhdessä havainnoinnista saarella. Performanssin päätteeksi opettaja purettiin ja kaikki löytämämme luontokappaleet palautettiin paikoilleen. Opettajan matka päättyi takaisin laineille, kellumaan meressä. Kenties sen havainnointia siellä jatkaa joku muu, yhtä tärkeä otus.
Polut alkoivat käydä tutuiksi ja Evert Tauben lapsuudenkodin sointujen siivittämänä vietimme viimeisen illan saunoen ja grillaten. Kokonaisuudessaan retki oli ikimuistoinen ja tärkeä osoitus siitä, miten yhteyksiä syntyy kuin itsestään taidekasvattajien välille kun sille annetaan paikka ja aikaa. Yhteys toisiin ihmisiin, ideoihin, unelmiin ja uskomuksiin siivitti projektia joulukuisesta Helsingistä Göteborgiin saakka ja aina takaisin kotiin.
Teksti: Lotta Rahkonen ja Simone St Clair Stevenson
Valokuvat: Simone St Clair Stevenson
Postikortti, kartta ja postimerkki Winga Vänner – vinga.nu
