Kaksi mielenkiintoista kuvataidekasvatuksen professorien haastattelua
Jokin aika sitten minulla oli ilo jutella kahden Yhdysvaltalaisten kuvataidekasvatuksen professorien, Ryan Pattonin (Virginia Commonwealth University) ja Robert (Bob) Sweenyn (Indiana University of Pennsylvania) kanssa. Sekä Bob ja Ryan ovat tehneet pitkään töitä erityisesti digitaalisen median ja kuvataidekasvatuksen parissa. Tehdessäni väitöskirjaani 2016, kävinkin haastattelemassa heitä, samalla viikolla Kun Donald Trump valittiin ensimmäistä kertaa presidentiksi. Nyt kahdeksan vuoden jälkeen palasimme haastattelun pariin ja kysyinkin heiltä minkälaisia muutoksia he näkevät kuvataidekasvatuksessa tapahtuneen digitaalisuuden suhtee
Kuvataidekasvatuksen opet Kasvatustieteen päivillä 20.11.-22.11.2024
Perjantaina aamupäivällä vuorossa oli Tiina Pusan esitys: Pedagoginen mielikuvitus reittinä feministiseen kasvatukseen ja tutkimukseen ja Henrika Yliriskun Antroposeenin lapset -tutkimusryhmän kanssa (Henrika + Riikka Hohti, Varpu Mehto, Verneri Valasmo ja Rachel Sinquefield-Kangas) esittämä Kasvatus: Ihmiskeskeinen voimakenttä. Eläintarhan ja museon ilmapiirit ja näyttämöt. Marjan toinen esitys oli Minna Suoniemen kanssa otsikolla Paikan pedagogiikkaa kuvataiteen aineenopettajakoulutuksessa. Tutkimuksessa kysytään, mitä paikan nimeäminen opettajaksi ehdottaa taidekasvatuksen toimintatavoille ja millaisena toimijana paikka näyttäytyy taiteellisen ja taidepedagogisen tiedon muodostumisessa. Heidi Fast esitti Taneli Tuovisen kanssa tehdyn…
Road trip – matka läpi maailmojen. Soveltavan harjoittelun ohjaajaseminaari 2024
Kuvat: Matti SampelaTeksti: Sara Bruun Kuvataidekasvatuksen maisteriopintoihin kuuluu soveltava harjoittelu, jossa tavoitteena on päästä syventämään omaa taidekasvatusajattelua ja pedagogista osaamista. Harjoittelupaikan opiskelijat saavat valita itse. Peruskoulujen ja lukioiden lisäksi mahdollisia harjoittelupaikkoja ovat mm. ammatilliset koulutukset, vapaa sivistystyö, taiteen perusopetus tai museopedagogiikka. Harjoittelun kannalta tärkeässä asemassa ovat harjoitteluiden ohjaajat, joiden ohjauksessa ja työparina opiskelijat pääsevät toimimaan. Koska yhteys ohjaajiin ja sitä kautta kuvataidekasvattajien työkenttään ovat tärkeitä harjoittelun ja yliopiston kannalta, on soveltuvan harjoittelun yhteydessä tapana ollut kutsua harjoittelujen ohjaajat käymään ohjaajaseminaarissa.…