Hidas tila -näyttelyn tekijät työskentelevät opettajina Aalto ARTSin Kuvataidekasvatuksen pääaineessa. Heitä yhdistää ajattelutapa, jossa taiteen tekeminen, tutkiminen, opettaminen ja oppiminen punoutuvat toisiinsa. Näyttelyn taustalla on työyhteisössä risteileviä pohdintoja siitä, mihin hitaita tiloja tarvitaan ja mitä niissä voi tapahtua.
Heidi Fast: Lahja Marjalle -score
Osallistava esitys Hidas tila -näyttelyn avajaisissa 19.11. 2025 klo 17.30
Heidi Fast: Sairaalasinfonia 3.0
Ääniessee, stereoääni, kesto 49 min, 2019, YLE Areena https://areena.yle.fi/1-4654669
Kuinka voimme herkistyä kuuntelemaan kokemuksia, joista ei voi puhua? Sairaalasinfonia 3.0 tutkii yhteyden mahdollisuutta rytmien, värähtelyjen ja kestollisen yhteisyyden varassa. Esseessä soivat kahdeksan HUS Psykiatriassa hoitoa saaneen ihmisen, sairaanhoitaja Heimo Spelmanin sekä taiteilija-tutkija-pedagogi Fastin yhteinen ääni.
Sairaalasinfonia on osa Fastin taiteellisen väitöstutkimuksen (2022) Hospital Symphonies -teossarjaa, joka on syntynyt Fastin ja psykiatrista apua tarvinneiden ihmisten sanattomista, äänellisistä kohtaamisista. Sanattomina soivat ihmisäänet ovat kutsu virittyä toisten kokemuksiin ja todellisuuksiin pyrkimättä niitä välttämättä ymmärtämään tai hallitsemaan; heittäytymään hitaan kanssakäymisen armoille sekä laajentamaan tajua tavoista, joilla voimme toisiimme liittyä myös sairauden ja hädän hetkellä. Potilailta on saatu suostumus siihen, että heidän ääntään kuullaan teoksessa.
Ohjaus, käsikirjoitus: Heidi Fast. Äänisuunnittelu: Heidi Fast ja Markus Kärki. Esiintyjät: Sofia Koski, Pietari Kylmälä, Markus Kärki, Milo Mäkelä ja Tuukka Pasanen. Muissa äänissä: Heidi Fast, Sami Pirkola, Heimo Spelman, Katja Tenhovirta ja kahdeksan HYKS Psykiatriassa hoitoa saanutta ihmistä. Tuottajat: Suvi Sinervo, Juha-Pekka Hotinen / YLE Radiogalleria.
Tomi Slotte Dufva: Olut, Eri oluita kankaalle / various beers on canvas, 2025
Teos on osa teossarjaa Olut materiaalina ja maisemana. Teossarja tutkii oluen historiallisia, kulttuurisia ja materiaalisia merkityksiä. Tässä teoksessa eri oluet (stout, pilsner, ipa, gose) levittäytyvät maalauskankaalle omina itseinään. Oluet ovat itse panemiani, perustuen klassisiin olutresepteihin. Oluet elävät maalauskankaalla, hapettuen, homehtuen ja käyden, tuoksuen, haisten ja paljastuen.
Tiina Pusa: Sukuitiöitä, Silkkipaperi, suomumustesieni, 2025
Kuva edesmenneestä perheestä menetetyn talon edessä on otettu ehkä vuonna 1936.
H sairastaa luultavasti jo tuberkuloosia kuvanottohetkellä. Ehkä siksi perhe muutti Koivistolta takaisin Uudellekirkolle, josta perheen molemmat vanhemmat olivat kotoisin alunperin. H ei tiedä, että kahden vuoden kuluttua hän kuolee.
K ei tiedä, että kahden vuoden kuluttua hän jää leskeksi ja seitsemän alaikäisen yksinhuoltajaksi. Hän ei myöskään tiedä, että kolmen vuoden kuluttua syttyy sota ja hän lähtee seitsemän lapsensa kanssa evakkoon jättäen kodin ja omaisuuden. Hän ei tiedä joutuvansa pyytämään anteeksi kulttuuriaan ja kieltään. Hän ei tiedä, että joutuisi elämään lastensa kanssa evakkovuodet toisten nurkissa kunnes saisi pienen tontin siirtolaisten uudelleen asuttamisohjelman myötä.
R ei ole kuvassa. Hän ei tiedä, että heti täysi-ikäistyttyään hän palvelisi sotalaivan keittiössä ja säilyisi täpärästi hengissä, menisi naimisiin ja saisi yhden lapsen.
E ei ole kuvassa. Hän ei tiedä, että joutuisi alaikäisenä nostojoukkoihin raivaamaan sotatannerta, saisi siitä traumat loppuiäkseen ja kärsisi migreenin vaikeasta muodosta. Hän ei tiedä, että menisi naimisiin ja saisi yhden lapsen, eroaisi, solmisi uuden liiton ja saisi kuusi lasta lisää.
P ei tiedä, että jäisi jo 16-vuotiaana yksin evakkoon, kun nuoremmat sisarukset äidin kanssa palasivat kotiin Uudellekirkolle välirauhan aikana. Hän ei tiedä, että menisi naimisiin ja saisi kaksi lasta.
L ei tiedä, että hoitaisi välirauhan aikana 15-vuotiaana serkkunsa kanssa heinätyöt Uudellakirkolla ja joutuisi sitten uudemman kerran evakkoon vain vartin varoajalla. Hän ei tiedä, että solmisi avioliiton ensimmäisen kerran sodan päätyttyä. Ensimmäisellä puolisolla olisi lapsi aiemmasta liitostaan, mutta yhteisiä lapsia he eivät saisi. Liitto päättyisi puolison itsemurhaan. L ei tiedä, että solmisi uuden avioliiton henkilön kanssa, jolla olisi yksi lapsi. Yhdessä he saisivat kolme lasta lisää, mutta yksi niistä kuolisi pian syntymänsä jälkeen.
T ei tiedä, että joutuisi 12-vuotiaana evakkotielle perheen lehmän kanssa erillään muusta perheestä yhdessä kylän muiden nuorten ja karjan kanssa yhden sotaan kelpaamattoman vanhan miehen johdolla. Hän ei tiedä, että menisi naimisiin ja saisi neljä lasta, joista yksi kuolisi tämän lapsen ollessa kuusivuotias.
M ei tiedä, että kahden vuoden kuluttua hän sairastaisi aivokalvontulehduksen, jonka myötä hänen henkinen kehityksensä pysähtyisi. Hän asuisi elämänsä äitinsä ja siskonsa kanssa, jotka huolehtivat hänestä.
K ei tiedä, että kun sota kolmen vuoden kuluttua syttyisi, se keskeyttäisi hänen sisarustensa koulunkäynnin ja hänestä tulisi perheen ainoa ylioppilas. Hän ei tiedä, että tekisi työuransa Suomen Tullilaitoksella, asuisi äitinsä ja veljensä kanssa, kunnes avioituisi kypsällä iällä. Hän ei tiedä, että omia lapsia hän ei saisi, mutta osallistuisi sisarustensa lasten elämiin ja kannustaisi heitä opiskelemaan.
He eivät tiedä, että eräänä päivänä he ovat menneisyyden haamuja, joilta jäi perinnöksi ajattelutapoja ja asenteita, tavoitteita, joita he eivät itse ehtineet ja voineet saavuttaa. He eivät tiedä, että jäljelle jäisi pärjäämisenvelvoite, koska he kestivät kaiken – ainakin jotenkuten.
Marja Rastas: Asusteita perhosten kohtaamiseen / Accessories for encountering butterflies
Silkkihaalari ja hansikkaat prosessiteoksesta Perhosuutisia, 2021-2025. Nokkosella värjätty silkkikangas. Haalarin kaavoitus ja ompelu: Long Yibang
Kevään 2021 lämpöaalto herätti Suomessa aikuisina talvehtivat päiväperhoset horroksesta varhain. Missä tahansa liikuin, niiden parveilu kiinnitti huomioni ja tuotti iloa. Samaan aikaan suomalaistutkijoiden tuore raportti perhosten elinympäristöjen köyhtymisestä ja pirstaloitumisesta ylitti valtamedian uutiskynnyksen. Nokkosella värjätty silkkihaalari ja hansikkaat ovat osia Perhosuutisia-prosessiteoksesta (2021-). Teos sai alkunsa tarpeestani käsitellä ympäristön tilaan liittyviä kompleksisia tuntemuksia taiteen keinoin ja siten syventää ekologista ymmärrystäni. Prosessiteos on opettanut minut luottamaan työskentelytapaan, jossa ympäristön havainnoinnin, tiedonhankinnan, materiaalikokeilujen ja prosessikirjoittamisen syklisestä vuorottelusta syntyy heuristisia oivalluksia.
Perhosuutisten päähenkilöinä on kaksi ihmisen toimista riippuvaista perhoslajia. Kotoisen nokkosperhosen (Aglais urticae) vastinparina on globaalin silkkiteollisuuden tarpeisiin täysin domestikoitu silkki- eli mulperiperhonen (Bombyx mori). Hansikkaiden ja haalarin materiaalina on silkkiperhosen toukkien erittämästä kuidusta valmistettu silkkikangas ja ne on värjätty nokkosperhosen toukkien ravintokasvilla nokkosella. Silkin käyttö taiteen materiaalina on konkreettinen muistutus itselleni hankalien kysymysten äärellä pysyttelemisen tärkeydestä. Perhosuutisia-prosessiin kuuluu sarja vaatteita ja asusteita muistuttavia osia. Sarjan nimi ”Asusteita perhosten kohtaamiseen” viittaa toisenlaisia elämänmuotoja kunnioittavan yhteiselon mahdollisuuteen. Toisaalta assosiaatio suojavaatteisiin herättää kysymyksen, kuka suojautuu ja miltä.
Marja Rastas: Mihin käytän aikani? Kokoelma kasvimateriaalista punottuja naruja, 2022-2025
Kasvinarujen punonta käynnistyi Perhosuutisia-prosessiteoksen sivutuotteena. Ensimmäiset haparoivat narukokeilut syntyivät työpöydälleni kertyneistä nokkosen varsien kuorikerroksen kuiduista. Hämmästelin hiuksenohuiden säikeiden kestävyyttä ja kasvista erittyvää syvää maan tuoksua sitä käsitellessäni. Karismaattinen nokkonen ryhtyi taiteelliseksi mentorikseni ja suuntasi huomioni vaivihkaa kohti minua joka suunnasta ympäröivää kasvien valtakuntaa.
Narun valmistus on monivaiheinen tapahtuma, johon kuuluu ympäristössä liikkumista, kasvimaailman havainnointia, kasvien löytämistä sekä – kasvilajista riippuen – varsien, lehtien tai rönsyjen keräämistä. Kaikki naruihin käyttämäni luonnonkasvit ovat tavalla tai toisella ihmisen seuralaisia. Ne viihtyvät ympäristöissä, joita ihmisyhteisöt ovat asuttaneet ja muokanneet pitkien aikojen kuluessa; Niinpä esimerkiksi nokkoskasvin kuitua on hyödynnetty moninaisiin tarkoituksiin jo esihistoriallisella ajalla.
Harva kasvilaji soveltuu punottavaksi, kukin niistä vaatii erilaisia työtapoja ja -vaiheita ja niiden vuodenkierron tuntemusta. Tämän oppii vain kokemalla ja kokeilemalla. Näyttelyn naruihin käytetyt luonnonkasvit on kerätty sieltä missä muutenkin vietän aikaa: kotini lähipuistoista, kesäpaikkani ympäristöstä sekä Aalto-yliopiston kampukselta. Niiden ohella naruihin on käytetty joitain puutarhakasveja. Punonnan toistuvassa, meditatiivisessa rytmissä kasvin ominaistuoksu imeytyy punojan käsiin, käsien liike ja voima mukautuvat kasvin tuntuun ja naru kiertyy esiin kierre kerrallaan.
Kierrän narun kerälle ja kun kerä on valmis, siihen on koodautunut tarina: aika, paikka ja tapahtumat, joiden tuloksena se syntyi. Naruillani ei ole käytännöllistä tarkoitusta mutta narunpunonnan taide nostaa esiin hyviä kysymyksiä: Mihin käytän aikani? Mikä on välttämätöntä tai tarpeellista? Mikä tuottaa ilon? Mihin kaikkeen ympäristöään monin tavoin muokkaava ja hyödyntävä, asioita valmistava kädellinen olento kykeneekään?
Minna Suoniemi: Grey Noise
Digitaalinen kaksoisneulanreikävideo, stereoääni, kesto 3 min, luuppi, 2025
Grey Noise on digitaalinen kaksoisneulanreikävideo maisemasta ilman kameran objektiivin hallintaa. Kennolle tallentuu vähäisen valon myötä kohiseva suora kuva, johon ohi lentävät hyttyset aiheuttavat pieniä valotuksen muutoksia. Kaksoisvalotus synnyttää kuvaan haalean haamun ja vedessä liukuvalle hahmolle kaksoisolennon. Alkuperäinen vesiputouksen ääni on muokattu harmaan kohinan äänentaajuuskäyrän mukaiseksi, jolloin äänestä muodostuu matala, ihmiskorvalle miellyttävä kohina.
Grey Noise yhdistää kuvan ja äänen kohinan temaattisesti kylmän veden tutkimiseen. Kylmässä vedessä ajattelu ruumiillistuu, kun veren kohina vaimenee ja pulssi tasaa. Veren sykkeen kanssa hidastuu myös aivojen kohina. Pohdin missä ajattelu tapahtuu, veden ja ihon rajapinnassako?
Helena Sederholm: Läheltä ja kaukaa
Käsittelemättömiä iPhonekuvia 2013–2025.
Kävelen metsässä, mikä on opettanut minut tarkkailemaan yksityiskohtia myös ihmisten tekemissä paikoissa. Näkymiä, joissa on muotoja, vastakohtia tai ihan vähän dramatiikkaa, tarinoiden alkuja. Inhimillisiä älyttömyyksiä. Tai hiljaisuutta ja rauhaa.
Taneli Tuovinen: Enemmän empiriaa!
Digitaalinen iphone video stereoääni, kesto 1,5 min, luuppi, 2025
Teoksen impulssina on toiminut Marjan huudahdus: “Enemmän empiriaa!”. Tämä huudahdus (tai pikemminkin jatkuva karjunta) oli osa eräästä monista Marjan spontaaneista performansseista, joihin hän usein työyhteisömme vetäytymisissä on äitynyt. Marjan karjunta on jo vuosia palannut tasaisin väliajoin mieleeni ja saa minut aina uudestaan pohtimaan mitä tämä vaatimus, “Enemmän empiriaa!”, lopulta tarkoittaa?
Teoksessa vaatimus “Enemmän empiriaa!” kaikuu kosketuksessa, kirjoittamisessa, kirjaimissa, työpaikan ja kodin välisessä tilassa, vanhemman ja kasvatettavan välisessä tilassa, leikissä, jakamisen tarpeessa, ymmärtämisen halussa ja jatkuvassa jäljessä olemisen kokemuksessa.
Henrika Ylirisku: Liikekartoituksia – 28 tuntia, 47 minuuttia, Geelimusteinen kuulakärkikynä paperille, 2024–2025
Liikekartoitukset syntyvät kävelevän ihmiskehomielen, maanpinnan, sään, paperin ja kynän yhteistoiminnassa. Liikekartoittaminen on ihmiskeskeisyyttä purkavien ja suhteisista ontologioista ammentavien teorioiden innoittamana rakentunut taiteellinen protokolla, joka ei pysäytä, selitä eikä tuota representaatiota paikasta – vaan tuottaa paperille eloisia, ei-ihmiskeskeisiä aika-paikka-tapahtumia. Kartoitusten viivalliset sommitelmat rakentuvat kävelemisen aikana toisiinsa nivoutuvien rytmien, suuntien ja intensiteettien vaikutuksista, osin sattumanvaraisesti. Yhteen koottuna sarjana liikekartoitukset alkavat hahmottua käveltyjen suhteisuuksien kartastoksi. Miten niiden kanssa voisi suunnistaa?
Kansikuva: Virpi Vihervuori
